perjantai 1. joulukuuta 2017

PERJANTAI LISTA

Untitled
 
MITÄ MINULLA OLI TÄNÄÄN PÄÄLLÄ? Star Wars oversize t-paita sekä Adidaksen juoksutrikoot. Kyseinen t-paita on ehkä niitä yksiä lemppareita joissa viettelen kotona aikaa. Ja nukun. Ostin t-paidan alkusyksystä Asokselta. Tuunailin vähän paitaa poistaen siinä olleet ketjut ja heti tuli paljon omannäköisempi. (Linkki paitaan TÄSTÄ, on kuitenkin tällä hetkellä loppuun myyty)

MITÄ KUUNTELIN TÄNÄÄN? Inkan pianon soittamista, mikä oli rauhoittavaa, vastapainoa poraukselle, johon saikin aamulla herätä. Kun yhden poran ääni ei riitä, oli niitä tänään oltava kaksi. Onneksi en käy yötöissä, saa pään jotenkin räjähdyspisteen partaalle.

MIKÄ ON OLLUT TÄMÄN PÄIVÄN FIILIS? Fiilis on ollut outo, vähän semmoinen odottavainen koko päivän. En oikein tiedä mitä tässä odotellaan, viikonloppua, pientä lomaa jonka itsenäisyyspäivä tarjoaa, joulukuussa häämöttävää risteilyä vaiko sitten itse sitä joulua. Veikkaisin kyllä tuota ensimmäistä, yleensä elän niin päivä kerrallaan, että vaikka suunnitelmia on ajoissa tehtävä, en jotenkin osaa asennoitua kaukaisiin odottamisiin.

MITKÄ OVAT VIIKONLOPUN SUUNNITELMAT? Töissä menee viikonloppu, kuten aina. Lauantaina juhlitaan kuitenkin meillä Inkan kouluun pääsemistä. Joten jotain vähän spesiaalimpaa tiedossa. Kiva myös nähdä pitkästä aikaa kavereita, kun tässä on tullut ravattua leireillä viikonloput. Jotain muutakin vaihteeksi kuin jumppajuttuja kiitos.

MIKÄ OLI VIIKON HAUSKIN HETKI? Viikko on hurahtanut niin ohitse, ettei mitään yhtä isoa hauskaa hetkeä oikein tule mieleen. Kyllähän pitkin viikkoa on tullut naurettua, mutta ne nyt on lähinnä niitä meidän omia, todella kuivia juttuja. Semmoinen iloisin hetki kuitenkin oli ehkä se, kun löysin Viaplaysta Kaunotar ja Hirviö-elokuvan! Voi kun halusin niin kovasti mennä sen katsomaan, mutta kukaan ei lähtenyt mukaan. En myöskään ole niitä jotka pystyisi yksin elokuvissa käymään, joten vaihtoehtona oli vain odotella. Ja kuten aina, odotus palkittiin.

MIKÄ ON OLLUT VIIKON POHDISKELU? Hiustenleikkaaminen. Huomaan että uppoudun jälleen enemmän ja enemmän katsomaan kuvia long bob-hiuksista. Hiukset olivat tuossa kesän sekä alkusyksyn aikaan todella huonossa kunnossa. Nyt ovat kuitenkin alkaneet saamaan eloa takaisin, joten ehkä vielä annan niiden kasvaa, sillä tykkään kyllä myös pitkistä, terveistä hiuksista.

2 kommenttia:

  1. Hahah mä oon kans pohtinut hiusten leikkaamista :D Mut sit toisaalta en millään raaskis ku nää on nyt pidemmät ku ikinä ja latvat hyvässä kunnossa. Ja sun viikonloppusuunnitelmat kuulostaa kivoilta! Kavereiden näkeminen pitkästä aikaa on ihan parhautta <3

    ♥: Linda/Revontulipalo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis sama! Annan siis näiden nyt elää villeinä ja vapaina jonkin aikaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi!