lauantai 5. marraskuuta 2016

White Chocolate Nutella

5.11.2016 5.11.2016a 5.11.2016b

Kotiin on saavuttu Blogger's Inspiratio Day-tapahtumasta ja paljon lähti taas uusia ideoita sekä juttuja mukaan. Erityisesti Vilan ja Vero Modan yhteispisteestä löytyi vaikka ja mitä! Jäi eräs vaatekappale oikein mieleenkin kummittelemaan, mutta tästä kaikesta tulee lisää sitten myöhemmin. Nyt pistetään nimittäin jälleen kokaten.

Tässä tuleekin blogin ensimmäinen resepti, jonka olen koulussa toteuttanut. Kotona tehdyn ja koulussa tehdyn suurin ero piilee siinä, että koneet ovat aivan toista luokkaa. Koneita nimittäin koulusta löytyykin joka lähtöön, kotona koneiden puutteen huomaa yleensä vasta siinä vaiheessa, kun jotain on jo tekemässä. Myös toinen aikamoinen ero löytyy niistä raaka-aineista. Koulu kun lähes kaikkea on saatavilla tai sitten tilattavana. Kotona pitäänee taas raahautua kauppaan ja pohdiskella mitä sitten tekisikään, jos jotain raaka-ainetta ei sieltä löydy. Rahasta ei edes mainita.

Viime vuonna ensimmäistä kertaa tehtiin meidän pienoisen kaveriporukan kanssa itse Nutellaa. Kouluun sitä ei jostain syystä tilailla, joten itse se oli sitten tehtävä. Silloisella reseptillä onnistui ihan ok, mutta ei se aivan sitä "aitoa" Nutellaa ollut. Pizzan päälle kuitenkin sopi oikein hyvin mascarbonen ja mansikoiden kanssa.

Tällä kertaa oli suunnitelma sama. Ensimmäisen vuoden opiskelijoiden vuotuinen pizza-päivä lähestyi, joten leipomo-opettaja tuli minun ja Jasminin luokse kyselemään josko tehtäisiin taas Nutellaa. Ollaan selkeästi saatu virallinen Nutellan-tekijöiden maine. Tosin Nutellaksi sitä ei saa sanoa, suklaalevitteestä on oikeastaan kyse. En kuitenkaan jaksa pilkkua tämän asian kanssa viilailla, joten siispä kutsutaan tätä reseptiä White Chocolate Nutella-reseptiksi.

A I N E K S E T:
1,5 dl hasselpähkinöitä, meiltä löytyi rouheena, kokonaisetkin käy
100g valkosuklaata
1 dl kondensoitua maitoa
1 tl vanilijasokeria

O H J E:
- paahda pähkinät sellaisenaan pannulla
- jauha pähkinät cutterissa tai jossain vastaavassa niin, että siitä moudostuu tahnaa
- sulata suklaa, jäähdytä hetki ja lisää pähkinätahnan sekaan
- lisää kondensoitu maito ja vanilijasokeri
+ jos tahna tuntuu liian paksulta, lisää ruokalusikallinen tai kaksi kuumaa vettä

Alkuperäinen resepti löytyy Suklaamarenki-blogista TÄSTÄ postauksesta. Sitä tosiaan muokkailtiin koulusta löytyvien ainesten mukaan. Ja vitsit, tuli kyllä ainakin meidän ja muidenkin maistajien mielestä paljon parempaa kuin siitä aidosta tavarasta. Ideoitiin myös, että tästähän saisi helposti joululahjaksi tehtyä omia suklaa karkkeja, pyörittelee vain palloksi ja dippailee vaikka suklaaseen, kaakaojauhoon, ihan mihin vain.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!