torstai 8. syyskuuta 2016

Day6: Epta Piges

7.8.2016 7.8.2016a 7.8.2016b 7.8.2016c 7.8.2016d 7.8.2016f 7.8.2016k 7.8.2016l 7.8.2016j 7.8.2016g 7.8.2016e

Toiseksi viimeinen Rhodos postaus tuloillaan. Matka alkaa nimittäin olemaan loppumetreillä ja kohta saadaankin koko reissu taputeltua. Sitten vain uusia juttuja kehiin eikö vain?

Meillä osui aikalailla huomaamatta (ainakin omalta osalta) "biletyspäivän" jälkeen retkipäivä. Jollain tavalla se oli kyllä ihan hyvä asia, sillä eipähän mennyt sitten päivää hukkaan pelkästään makoiluun. Ja ainakin itsellä ulkomaille mentäessä on jotain myös nähtävä. Sekä tietenkin koettava. Inka synttäreitä seurannut päivä ei ollut poikkeus. Tosin kaikki eivät ihan retkelle selviytyneet. Ensikerralla sitten.

Aamulla tai paremmin sanottuna päivällä, käytiin nappaamassa aikamoiset jäätelöannokset vakio paikasta. Muutama möhlintä tilauksessa ei kuitenkaan latistanut fiilistä ja saatiinhan me siitä sitten hyvitysannoskin. Tyttöjen kanssa jäätelöistä nautiskeltiin ja lähdettiin siitä sitten metsästelemään takseja. Todettiin nimittäin että tänään ei kyllä kävellä ylimääräistä. Hyvä päätös.

Retken kohteena oli useaan kertaan viikon aikana puheeksi noussut Epta Piges eli seitsemän lähdettä. Itsellä oli vähän erilainen kuva paikasta, mutta olihan kaikki tuo näkemisen arvoista. Varsinkin pitkä tunneli, jota pitkin käveltiin pimeässä kaikki käsikkäin kylmän veden virraten jaloissa. Oli ehkä yksi jännittävimmistä kokemuksista koko reissun aikana, varsinkin kun tosiaan ei nähnyt eteen pimeyden takia ja ainakin itsestä tuntui että tunneli pieneni kokoajan. Veikkaisin kuitenkin jälkimmäisen tunteen menevän ihan mielikuvituksen piikkiin.

Tunnelin toiselta puolelta paljastui pienoinen vesiputous, jossa sitten käytiin napsimassa muiden turistien ohella kuvia. Mitä sitten niihin seitsemään lähteeseen tulee, olivat ne semmoinen pienoinen kaistale. Ja pienoinen sana kuvaa niitä aikalailla. Tuo viimeisin kuva on nimittäin noista seitsemästä lähteestä. Kauniita kyllä, mutta pieniä.

Lähteiden läheltä löytyy ravintola, joka oli melkoisen täynnä turisteista. Me emme sinne jääneet syömään, mutta ruoka näytti kyllä hyvältä. Varmasti sinne pääsee jonkun toisen kerran vielä käymään, joten silloin pakko jäädä niiden riikinkukkojen sekaan syömään. Oli sen verran kauniita maisemia tarjolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!