sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Kesäloma alkakoon

Nyt on kahden viikon leiritykset takana ja niin sanottu loma alkanu. Tai no onhan tässä töitä muutaman kerran viikossa, mutta minulle se on yhtäkuin loma. Ja nyt alkaa niiden kivojen asioiden odottaminen. Ei sillä ettei niitä olisi nytkin ehtinyt sattua ja tapahtua. Menossa ollaan oltu koko ajan ja nyt onkin odotettu hetki kotona. Pizzaa, teetä, Orange is the New Black ja löhöilyä. Ei kiirettä, ei huolta. Työjututkin on melkein jo kondiksessa, muutamaa sähköpostia vaille valmiita. Tätä fiilistä onkin koko kevät odoteltu. Random kuvia kännykästä kehiin. Niitä tulee räpsittyä ihan laittoman vähän, ei sillä että hirveesti kuvattavaa olisi ollut.

Blogi1-004

// Kyytiä odotellessa tuli nautiskeltua ulkoilmasta. Viime viikonloppu tuli vieteltyä Espoossa Voimistelupäivillä, joten sisäilma tuli oikein tutuksi. Ulkona oleminen, sitten vaikka vain sitä kyytiä odotellessa oli nauttimisen arvoista. Ainakin silloin kun ei satanut. // // Tulihan se tämänkin kauden mitalisaldo viimein avattua. Ihanat pikkutytöt sai kotiin tuomiseksi Voimistelupäiviltä kolme hopeaa. Aika hyvä saavutus, vaikka itse sanonkin, oli nimittäin tyttöjen vasta toiset kilpailut. // // Passit. // // Pitkästä aikaa nähtiin näiden tyttöjen kanssa. Opinnot on vieny itse kenekin minne päin Suomea, joten nämä yhteiset hetket on harvinaista herkkua. //

Blogi'16

// Jääteehetki Marjutin kanssa. Yksi niistä joita näkee harvoin, mutta silti tuntuu siltä kuin aikaa ei olisi mennyt ollenkaan. // // Aamupala Espresso Housessa sekä vähän suunnitelmia tulevalle kaudelle. Oli muuten paras bagel minkä olen ikinä syönyt. Muutenkin vaikka paikka on iso, niin tuolloin aamulla sen ollessa tyhjillään oli kyllä todella viihtyisä! // // Vähän yksityistä ripsienhuoltoa. // //Juhlimassa kummisedän 60-vuotis synttäreitä. Aluksi oli kyllä sellainen asukriisi. Sukkahousuja ei ollut ja no, en niitä jaksanut mennä kyllä ostamaankaan. Joten pistettiinpä sitten aamulla pikaisesti vaatetta päälle ja itseasiassa tykkäsin kovasti! Sattumalta olivat housut ja takki nimittäin saman sinisen väriset. //

Tällaista ollaan siis puuhailtu. Myös jalkapalloa on ihan kiitettävästi tullut seurailtua. Sitähän se kesä on. Jalkapalloa. Milloin on EM-, milloim MM-kilpailut. Nyt kuitenkin vaihteeksi kiire, joten palaillaan ja pistetääs kesäsuunnitelmia tulemaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!