torstai 28. huhtikuuta 2016

#BID2016


26.4.2016 26.4.2016h 26.4.2016g 26.4.2016i 26.4.2016f 26.4.2016c 26.4.2016b 26.4.2016a 26.4.2016e 26.4.2016d

En edes oikein tiedä, että mistä tässä aloittaisi. Lauantaina tosiaan oli Indiedaysin järjestämä Bloggers' Inspiration Day-päivä Kattilahallissa, jonne itse saavuin hyvin väsyneenä paikalle. En oikein ollut edes ehtinyt kaikelta menolta ja meiningiltä jännittää koko tapahtumaa. Kunnes siinä astelin sisälle ja ovella oleva portsari nimilistoineen vain lähestyi. Kaiken maailman kauhuskenaariot siitä ettei nimeni löytyisi listalta aina siihen, että halli olisi täynnä niitä "bloggaajia" vilisivät pääni sisällä. Kaikki kuitenkin sujui enemmän kuin hyvin ja pian siinä seisoskeltiinkin hyvin eksyneenä peurana oman blogin nimi rinnalle kiinnitettynä. Siinä hetken keräsin itseäni ja sitten ei tosiaan auttanut muu kuin vain lähteä ihmisten eteen. 

Aluksi tosiaan oli sellainen tunne sisällä, että minä en tosiaankaan kuulu tänne. Siinä kuitenkin eri pisteillä jutellessa totesin vain itselleni, tännehän on se kutsu saatu, ehkä tämä onkin minun paikkani. Ja mitä enemmän kiertelin ständejä sitä enemmän aloin pitämään siitä. Siitä kuinka ihmiset olivat iloisia, juttelivat rennosti ja esittelivät tulevia tuotteita. Ei ollut sellainen tyrkky olo. Ja sitähän minä vihaan eniten, tunnetta siitä että tyrkyttää itseään. Ei kiitos.

Tosiaan Inspiration Day. Rakastuin täysin Santa Marian pisteen sisustukseen, kävin liian monta kertaa kuolaamassa Olympuksen erilaisia oheistuotteita, kyselin Kopparbergin kukkien perään ja maistelin Vuokkosten pisteellä macaronsseja. Vilan tulevaa syysmallistoa tuli myös hypisteltyä ja Lorealin uutta app-sovellusta kokeiltua, unohtamatta Cloettan ihanan pirteää tuote-esittelijää joka antoi minun maistaa mitä vain halusin. Sagan pisteellä pääsin puhumaan leivonnasta ja esittämään kiitos koulun, kysymyksiä joka sai esittelijän hieman hämilleen. Joten ei ollut ihme, että siinä sateessa sai sitten tunkea itsensä kaikkien niiden kassien kanssa sisälle bussiin.

Koko tapahtuma kuitenkin herätti itselleni kysymyksiä siitä, mitä haluan tältä blogilta tulevaisuudessa. Mihin suuntaan haluan lähteä ja olenko siihen varmasti valmis? Haluanko vetää tähän myös muun someni mukaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!