torstai 28. tammikuuta 2016

Rusettipää


27.1.2016e 27.1.2016a 27.1.2016b 27.1.2016c 27.1.2016d

Hui, onpa sitä tullut oltua "hieman" väsynyt, kun nyt on kahtena edellisenä aamuna tullut nukuttua sinne puoleen päivään asti. Akkuja on nyt saanut hyvin latailla, sillä koulussa elellää etäopiskelun aikoja. Tosin tehtävien määrä on sen verran päätä huimaava, että mieluummin kyllä olisin siellä koulussa. Mutta minkäs sille voi, tehtävät täytyy tehdä. On sitä onneksi ehditty EA-korttikin tämän viikon aikana saamaan, joten enää ei huolta, elvytys hoituu. No ei nyt ihan, mutta silti kyllä tuo vain on tärkeä asia osata. Koskaan sitä ei voi tietää, kun tulee tarpeeseen. Toivottavasti ei ikinä...

Palaillaan vähän viime viikkoon, kun sieltä jäi kuulumiset melkein kokonaan kertomatta. Tuli keskityttyä kaikkeen muuhun nimittäin silloin. Perjantaina meille tulikin liuta ihmisiä vaihteeksi. Kaksitoista teini-ikäistä tyttöä täytti talon yökyläilyn merkeissä ja ai että oli kyllä hauskaa! Syötiin, tosin ruoka katosi pöydältä niin nopeasti, että hyvä kun tällainen vanhus ehti edes mukaan. Pelailtiin monopolia ja lauleskeltiin karaokea. Voitte varmaankin kuvitella millainen tämä kämppä oli aamulla kun lähdettiin Inkan kanssa töihin? No, kertokaa se sotku sitten vielä ainakin muutaman kerran, niin oikeassa ollaan. Siispä kun töistä menin käymään porukoilla ja sitten sieltä viimein pääsin kotiin, hengitin syvää ennen kuin avasin oven. Ja mitä ihmettä?! Olivat tytöt siivonneet ja ai että sitä pystyi vain hymyillä. Ruokaakin oliva laittaneet joten kädet vain ilmaan ja hallelujah!

No on sitä pari kuvaa ehditty itsestäkin otella.. Ais paljon odottelen tuota kunnon kevättä, kun aloin jo kotona fiilistelemään lippiksen kanssa. Voisin kyllä hyvin ostaa tuon kaveriksi uuden, se on nimittäin kärsinyt omia kolhujaan jo tarpeeksi. Tullut tässä muuten myös vähän mietiskeltyä noita hiuksia... Miettikää vain kuinka monesti olen saksien kanssa seissyt peilin ääressä? Monesti... Lyhyissä hiuksissa on vain se huonopuoli, että jossain vaiheessa niistä haluaa pitkät. Ja sitten pitää vain odottaa. Jaksanko minä odottaa? No, hyvin harvoin. Varmasti kyllä jossain vaiheessa tulee se mitta täyteen ja sitten tehdään jotain. Sitä siis odotellaan tässä jännityksellä itsekin. Nyt kuitenkin olen tyytynyt näihin pitkiin ja pitkästä aikaa pistin ne rusetillekin.

Teetä on viimeisen kuukauden aikana mennyt alas enemmän kuin varmaan koko elinaikanani. Sitä tulee juotua oikein antaumuksella ja meiltähän löytyykin teetä melkein joka lähtöö. Kannattaa nimittäin muistaa että täällä asuu kaksi ihmistä, ei nelihenkinen perhe... Omia suosikkeja on kyllä ehdottomasti nuo Clipperin teet. Kokeiluun otettiin tuo Citrus-tee ja on muuten hyvää! Ja sellainenkin asia vielä teistä, minähän niitä olen aina lipittänyt maidon kanssa. Nykyään ei todellakaan! Meneeköhän samaan kastiin viinien kanssa, kun sitä vain tarpeeksi juo, niin alkaa kyllä maistua... Tai kun löytää ne oikeat maut..? Viineistä kun en tykkää ja onhan se vähän sellainen asia, että välillä toivoisin pitäväni. Kuinkahan kauan sitä nimittäin voi ravintolassa tilailla limua viinin sijaan..?

10 kommenttia:

  1. ihana ulkoasu ja kivat nuo kuvat susta tossa ♥.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon (: tuli kyllä hyvä mieli tästä

      Poista
  2. Oi nam mitä tortillatäytteitä! Haha mä olen myös teen suurkuluttja, olen tainnut oppia sen äidiltä... Ei siinä muuten mitään, mutta tee värjää herkästi hampaat ja huomasin just vähän aikaan sitten alaetuhampaissa pieniä tummentumia. En kyllä teestä aio luopua, korkeintaan hieman rajoittaa heh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo itsekin tietoinen tuosta hampaiden värjääntymisestä, siksi juonkin teetä kohtuudella. Myös on tullut jätettyä muut tuollaiset hampaalle haitaksi olevat juotavat pois, mutta eihän se sitä kokonaan poista (:.

      Poista
  3. Ihana tää ulkoasu sun blogissa, olet kaunis!♥
    http://jjjbloggaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Hui että oot kaunis! Itekin oon miettiny paljon näiden hiuksien uudistamista jollain tavalla, mutten uskalla just sen takia, että jossain vaiheessa haluun nää ihan tavalliset takasin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja no se siinä onkin se ainainen ongelma, kun jossain vaiheessa sitten aina haluaa sen saman takaisin...

      Poista
  5. Uuuh ihastuin sun blogiin! Esimerkiks pidempää tekstiä on tosi kiva lukea! Ja sun blogis todistaa sen, että mielenkiintoista sisältöä voi olla myös ilman niitä koko ruudun täyttyäviä kuvia oksista! Saatanpas jäädä ihan lukijaksi..

    http://hobbieshappiness.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis piristi kyllä kommentti aikalailla! Kyllä vain tuntuu hyvältä kuulla, että se omasta elämästä kertominen on jees ja jaksaa lukea (:

      Poista

Kiitos kommentistasi!