keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Ivyrevel

Pitkään odotettu paketti saapui viimein mutkien kautta. Jo jonkin aikaa olen Ivyrevelin sivuilt käynnyt erästä paitaa katselemassa ja sen tyyriin hinnan takia en ollut sitä sitten tilannut. Alessakin se oli jo muutaman kerran ehtinyt olla aikaisemmin, mutta koot olivat loppuneet aina kun sivuille ehdin. Nyt oltiinkin sitten heti skarppeina ja sain kuin sainkin koon tilaukseen. Sitä ilon määrää! Ja sitten vain pitikin odotella. Enkä minä oikein pidä odottelusta, varsinkin kun on jotain jo odottanut. Onneksi kuitenkin odotus palkittiin ja hymyssä suin paketin pääsin avaamaan.
 
15.7.2015
15.7.2015a

Ja olihan sitä pakko heti sovittaa! Lyösä ja ihanan ilmavan tuntuinen päällä. Erityisesti ihastuin noihin "läpinäkyviin" kohtiin ja kun laittaa päälle, niin näyttävät sellaiselta, no "säkenöivältä". Tuo taitaa olla paras sanavalinta tuohon... Tyytyväisiä todellakin ollaan ja paita pääsee kulutukseen asti käyttöön. Siitä voin olla varma. Vähän ehkä harmittaa että ei kesän alussa tuota ollut omistuksessa, olisi nimittäin ollut monessa paikassa jo käyttöä. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, niinhän se usein menee.
 
15.7.2015b 15.7.2015c

Illalla sitten odottaakin tuparit, joten katsotaan meneekö paita heti päälle. Hyvä veikkaus olisi että kyllä, mutta katsotaan. Viikonloppuna nimittäin odottavat vielä synttärit, pitänee siis miettiä kumpaan haluan pistää päälle. Se selviää illalla...
Näköjään aurinkoista keskiviikkoa, vaikea uskoa, että viikko on taas jo näin pitkällä. Mihin tämä kaikki aika oikein valuu...?

2 kommenttia:

  1. Sulla on ihana banneri blogissa! :) Wau!

    http://theresnolimit-roosa.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!