torstai 23. lokakuuta 2014

"Tää on vähän ku lentäis Norjaan"

Untitled Untitled Untitled Untitled 1801199_869544909724749_1837869215571838547_o 
 10265665_869545106391396_5506512924637203969_o 

 Koska pidän ajoissa pakkaamisesta (en tosiaankaan), tuli nukuttua noin parisen tuntia ennen kuin iPhone herätti. Kyllä, maanantaina ennen lähtöpäivää marssin Sonera kauppaan ja sieltä lähti iPhone 5s mukaan. Hetken mietin, että odottaisinko ja vasta matkan jälkeen ostaisin. Kerrankin kärsimättömyydestä oli hyötyä, sillä olisin katunut ostamattomuutta niin paljon. Hyvä minä!

Mutta siis, kentälle isän kyydillä klo 6.00 mutta tietenkin oltiin todella ajoissa. Parasta oli kuitenkin aamussa se, että kun isä kysyi, että kumpi terminaali, vastasin että terminaali 1. Vastaukseksi sain kuitenkin takaisin, okei, jätän sinut tuohon terminaali 2. Eipä siinä mitään, sainpahan aikaa tapettua ja tuli sellanen kevyt aamulenkki kun käveli Helsinki-Vantaa lentokentän päästä päähän. Siinä sitten tytöt alko saapua ja vähän jännitys alkoi kasvaa. Tai ei ehkä jännitys, mutta sellainen odottaminen. Yksi ketä jouduttiin odottamaan oli Riikka, mutta rehellisesti sanottuna, se ei kyllä tullut meille yllätyksenä.

Islannin suorat lennot katosivat kuin tuhkatuuleen, joten oltiin hommattu lennot Oslon kautta. Helsinki-Vantaalla me Inksun kanssa vetäistiin aamupala, Iida ja Annis vetäsivät omansa sitten Oslossa. Riikka elätti itseään matkan ajan proteinipatukalla. Pakko muuten vähän mainostaa tuota Oslon kentällä olevaa ruokapaikkaa. News Bar- Innland tarjoaa tuoretta ruokaa, sellaista ei nyt terveysruokaa, mutta voit esim koota itse salaattisi, ostaa grilliltä kotitekoisia burgereja, pitsaa tai wokkia. Aamiaiseksi saa vaikka vohvelin, jonka Annis ja Iida vetäsivät tiistai aamuna. Vähän kyllä silloin ruoka kateus iski, mutta vatsa oli edelleenkin tarpeeksi täynnä. Oslon kentällä tuli sitä aikaa kulutettua Tax-Freessäkin ja Inksu sekä Riikka osallistuivat Oreo-kilpailuun. Inksulle napsahti voitto, Oreo-neljänsuora-peli. Ei oikein vain ole tietoa, kenellä tuo peli on...

Islannin lentokentälle saavuttiin paikallista aikaa, klo 11. Vähän tuntui hassulta, että kello oli niin vähän, kun Suomessa kello kuitenkin oli jo 14. Menikin sitten kolme-neljä päivää toipumiseen. Vähän kyllä jännä, että tuo 3h vaikutti noinkin paljon. Mutta kyllä se vaikutti.

Islannin lentokenttä, Keflavik, sijaitsee kirjaimellisesti keskellä ei mitään. Siksi ainoat poispääsy mahdollisuudet, ovat taksi, auton vuokraus tai sitten bussikuljetus. Itse valitsimme bussikuljetuksen, jonka hintaa oli 1900 ISK (=12,50e). Bussissa sitä näkikin sitten itse maata ja aika erilainen oli kyllä. Ei yhtään sellainen "pohjoismaalaisen" tyylinen. Varsinkin kun sitten saavuttiin bussin kanssa päämäärään, oli siinä hetken turistina pyörittävä, että päästiin oikealle kadulle, jota pitkin sitten suunnattiin kämpälle. Ei oltu tosiaan päädytty tuohon perinteiseen hotelli vaihtoehtoon, vaan oltiin hommattu kämppä viikoksi. Loistava valinta, suosittelen! Teen varmaan tuosta kämpästä ihan oman postauksen, sillä muuten tulisi niin paljon kaikkea.

Kämpille käytiin heittämässä laukut säilöön ja sitten alkoikin ruoan metsästys. Erilaisia ravintoloita, kahviloita ja monenlaisia kauppoja löytyy pitkin Laugaveguria, isoa katua, jota tuli kyllä kuljettua kiitettävästi. Siellä sitten mentiinkin melkein ensimmäiseen paikkaan, josta vege ihmiset saivat meidän liha ihmisten lisäksi ruokaa. Ravintola oli nimeltään 73 ja oli sellainen kotoisa paikka mistä nyt sai vähän kaikkea. Ja hyvää oli myös, sillä katosivat kyllä nopeasti lautaselta. Olisin melkein voinut syödä vielä toisen aterian, mutta ehkä olisi ollut vähän liioittelua.

Ensimmäinen päivä menikin sitten siinä, kun vähän kierreltiin paikkoja, käytiin hakemassa kisaliput ja muutenkin totuteltiin elämiseen Reykjavikissa. Laitettiin kämpillä sängyt valmiiksi Inksun ninja taidoilla ja sitten pohdittiinkin, että missäs helkutissa islantilaiset käy ruokaa ostamassa??

//Because I like packaging on time (no, I don't!), I slept for about a couple of hours before the iPhone awoke me up. Yes, on Monday before the departure date I march to the Sonera store and from there left iPhone 5s with me. After a while I wondered, that I should buy it after the trip. For once, impatience was helpful, because I would have regretted it so much if I hadn't bought it. Way to go me!

At the airport at 6.00 am my father was giving me a lift, but of course, we were really early. The best part, however, was that when my father asked that neither terminal, I answered that the terminal 1, however response I got back was, "okay, I'll leave you at that terminal 2". Nice, I got a time to kill and had a light morning jogg. When the girls arrived a bit of excitement began to grow. One of whom had to wait was Riikka, but to be honest, yes it is come to us as a surprise.

Iceland direct flights disappeared into thin air, so we were in Oslo flights get us to Iceland. At Helsinki-Vantaa, me and Inksu ate breakfast, Iida and Annis ate theirs at the Oslo Airport. Riikka survived eating proteinbar. I had to little advertise the Oslo Airport food outlets. News Bar-Innlandet offers fresh food, well, healthier food, like you can assemble yourself such as your salad, buy a grill from homemade burgers, pizza or wok. For breakfast, you can eat for example waffles, which Annis and Iida ate on Tuesday morning. Yes, a little food envy struck, but the stomach was still full. At Oslo Airport we spent time in the Tax-Free, and Inksu and Riikka attended the Oreo-contest. To Inksu snapped profit, Oreo four-straight game. Not really know who has the game...

We arrived, local time, at 11 am. We little felt funny that the clock had so little, while in Finland it was 14.00 o'clock, however, it tooks us three to four days to recover. We had no idea that 3 hour time differens would affect such a seemingly much. But it seemed.

Iceland's airport, Keflavik, is located literally in the middle of nowhere. Therefore, the only ways to get out of the airport, are the taxi, car rental or airport bus. In fact, we chose the airport bus, which cost 1,900ISK (= 12,50e). On the bus we saw lot of the land of Iceland. Iceland isn't that typical Nordic country style looking country. When we then arrived to the bus with the goal, we were looking like tourist wonderinf where is the right street, along which then was directed to the our apartment. We weren't choosing that traditional hotel option. We had rentet apartment for us for a week. A great choice, I recommend! I'll probably just do a separate text about the apartment.
 

We left our bags to the apartments baggagestore and then started hunting for food. A variety of restaurants, cafes and a variety of shops can be found along the Laugavegur, the big street. We went almost to the first place where were vege meat food. The restaurant was called 73 and was such a cozy place where you can get a little bit of everything. And was good, too, our foods disappeared quickly from the plate. I almost could eat another meal, but perhaps would have been a bit of an exaggeration.

The first day we spend walking around a bit, went to get tickets to the competition and otherwise getting used to living in Reykjavik. Went back to our apartment and starting to prepare our beds by Inksus ninja skills, and then spent the night thinking where the hell Icelanders buy their food ??//

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!