lauantai 30. elokuuta 2014

Tulva

30.8.2014b
30.8.2014a 30.8.2014c

Ilme...
//Huivi: BikBok /Bleiseri: H&M /Neule: GinaTricot /Vahapäällysteiset housut: ZARA /Kengät: Coca Cola /Kangaskassi: Monki//


Sadetta on kyllä nyt piisannut oikein olan takaa. Ja ukkosmyrskyjä. Voisivat viimein vähän rauhoittua, kiitos... En varmasti ole ainoa joka sitä mieltä on.
Muuten olen oikein odotellut syksyä. Tiedän, en olisi itse uskonut sanovani näin, mutta kaipailen kovasti henkareilla roikkuvia takkeja sekä muutenkin sellaista syksyvaatetusta. Voi kun pääsisi vielä jonnekin oikein kunnolla shoppailemaan. Mutta hei, ehkäpä...
Mutta siis, rakeita on täällä tullut myös! Tuli yhtenä päivänä rakeita niin paljon, että naapuri rivareiden katot oli aivan valkeita. Oli niitä rakeita pihallakin, aivan kuin lunta. Hassua, kun aurinko paistoi ja maa oli jäisiä rakeita täynnä. Itseasiassa aika kaunista.

Töissä on tullut oltua aika täydessä touhussa. Vielä ei ihan arkeen olla kuitenkaan palattu, ensi viikolla alkaakin sitten se ihan arki arki. Vähän kyllä tuntuu vielä hassulta, kun sitä koulua ei ole. Aivan kuin jotenkin olisi edelleenkin lomalla? No, eiköhän kun tuo oikein arki saadaan kunnolla rullaamaan, niin tunne katoaa. Töitä nimittäin kyllä tulee taas ihan riittämiin tehtyä.

Kuitenkin kaikessa häsläyksessä olen kavereita yrittänyt nähdä. Käytiin Kristan kanssa sushilla ja ai että oli hyvää! Itse oli pitkän aikaa jo tehnyt mieli ja kun viimein pääsi syömään niin oli kyllä aikamoinen huokaisun hetki. Minulle käy melkeinpä aina niin, että kun joku alkaa puhua sushista tai jostain muusta ruoasta, jota todella rakastan, tulee heti sellainen olo, että pakko saada. En tiedä olenko aina, ainakin sushi asiassa Krista jakaa tämän tunteen.

Loppuun vielä video tuosta #ALSicebucketchalleng:ista, joka nyt on elokuun ajan tällä Suomessakin pyörinyt facebookissa sekä instagramissa. Tempauksen idea on varmasti monelle tuttu, eli kaadetaan jäävettä päälle, haastetaan, jolloin haastetullaa on tietyn verran aikaa suorittaa haaste. Mikäli haastetta ei suorita joutuu haastettu lahjoittamaan tietyn rahasumman ja haastaja siitä summasta pienemmän osan. Koko asian ideana on levittää tietoisuutta lihaksia rappeuttavasta ALS-sairaudesta ja näin ollen kerätä rahaa tutkimuksiin.
Itselläni tuohon challengeen oli taustalla veto. En siis pidä kylmästä vedestä ollenkaan (tai niin ainakin väitin...hehee), joten tuli siinä sitten 20e vetoa löytyä. Ajattelin kuitenkin, että voisin tuon summan lahjoittaa, kyllä nyt ilman sitä 20e pärjätään. Tärkeästä asiasta kuitenkin kyse.

Onko moni teistä haasteen suorittanut? Haastan kaikki ruudun takana olevat, jotka tätä eivät vielä ole tehneet! Hopi hopi!


//Parempi versio katsottavissa Instagramista @pamikyltsi//

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!