tiistai 12. elokuuta 2014

-/+


Lauantaina käytiin Kristan, Jennan ja Nellin kanssa katsomassa paljon mainostettua Kesäkaverit. Sitä enne oli kuitenkin tyttöjen vatsoihin saatava ruokaa, osa kun oli töistä suoraan tulleet. Pienen "väittelyn" jälkeen päädyttiin SFC:hen vähän kanoille. On paikka kyllä nyt viime aikoina saanut suosiota osakseen, ei porukkaa ole ennen ollut tuon verran kuin siellä nykyään näyttää olevan. Toisaalta turistikaudella voi toki olla omat seurauksensa tähänkin...
 
11.8.2014d

 Kun masut olikin sitten saatu täyteen, leffaan vähän juotavaa ja sitten vain ei kun nauttimaan! Oli kyllä loistava leffa, itsellä oli ainakin erilainen kuva mainosten perusteella, mitä sitten leffassa oikeasti tapahtui. Sai kyllä nauraa leffassa, ja löytyihän sieltä silmän ruokaakin... Eli jos mietitte mennäkkö katsomaan vai ei, niin menkää! Kunnon kesäleffa.
Leffan jälkeen matkattiin Nellille, sillä muut olivatkin suuntaamassa vielä  ulos. Itse menin mukaan, mutta kun muut lähtivät baariin, meikäläinen suuntasikin kohti bussia. Kotiin oli päästävä nukkumaan, univelkaa tuntuu vieläkin olevan ties mistä lähtien.
 
11.8.2014c

//Bleiseri: H&M/Toppi: BikBok/Pitsishortsit: Zara//

Sunnuntaina sitten olikin vähän erilaisempi päivä. Vietettiin äidin vanhempien 60 vuotis hääpäivää. 60vuotta on kyllä aika hieno saavutus ja oli sitä kyllä aika historiallista olla todistamassa. Siinä se lyhyesti sanottuna kuluikin, ensin oltiin hienosti syömässä jonka jälkeen mentiinkin sitten äidin vanhemmille vähän kakulle.
Minut nakitettiinkin sitten kuvaajaksi, tai no äiti nakitti. Eipä siinä mitään, kameran takana onkin melkein mukavempaa olla kuin sen edessä. Tosin joskus se on siinä edessäkin ihan kiva olla, kärsivällisyys harvoin vain riittää ja pelleilyksihän se usein menee. Tai no ilmeilyksi...
Ulkona melko lämmintä oli, joten vähän piti miettiä mitä sitä oikein päälle laittaa. Jotain siistiä piti olla, joten shortseja ei voinut edes harkita. Maxihameet olisivat todennäköisesti toimineet saunana jaloille, joten tälleen "runsaana" (sarkasmi) mekko tyttönä vaihtoehtoja ei juurikaan jäänyt. Onneksi Springfieldiltä ostetussa mekossa kangas on ihanan ilmavaa, joten kovillakin helteillä sitä jaksaa päällä pitää ilman että liimautuu pitkin ihoa.

11.8.2014b

//Mekko:Springfield/ Kamera: Olympus PEN Mini//

Ilta huipentui sitten siihen, että kotona käytiin vähän hengähtämässä ennen kuin olikin aika hakea veli kentältä. Unkarissa leireillyt oli palaamassa kotiin juuri sopivasti, seuraavaksi päiväksi kouluun. Vähän nuutunut näytti olevan, mutta silti oli ihan hyvillä mielin kotiin tullut. Ja vielä tuliaisten kanssa! On se veli kyllä hyvin oppinut.
 
11.8.2014e

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!