torstai 3. heinäkuuta 2014

Eagle

3.7.2014a

//Aurinkolasit: 7,50e/ Käsikoru: 18,50e/ Neule: 14,95e/ Toppi: 14,50e/ Shortsit: 17,95e//

Nellystä saapui tilaamani paketti, jonka sitten käväisin hakemassa postista. Onneksi sää oli aika hyvä, sillä bussia joutuikin odottamaan. Meni aivan nenän edestä ja vähän kyllä ärsytti, mutta ei siinä mitään. Hyvin musiikki soiden ja aurinko paistaen siinä jaksoi odottaa. Kaikki tuotteet on aletuotteita, mutta kyllähän sitä hintaa sitten kertyi. Onneksi kaikki oli sopivia niin ei tarvinnut lähteä palauttamaan.

3.7.2014b

 Huomenna tosiaan on jo kolmatta kertaa 4th of July Kaivohuoneella. Sitä varten päätinkin lakkailla vähän jenkkityyliset kynnet. Kärsivällisyys ei oikein ollut riittämiin, joten aika perus kynnet tuli. Silti ihan hauska mennä vähän "värikkäämmillä" kynsillä liikkeelle.

3.7.2014c
3.7.2014d

Veli oli oikein mukavalla päällä ja toi Marianne karkkeja meikäläiselle. Niitä on syöty tässä kun ihan rennosti on muuten päivä otettu. Vähän työjuttuja, kuten vapaaohjelman suunnittelua on tosin tehty ja hetken mietin, että olisin ulos mennyt istuskelemaan, mutta silti ilma tuntuu hieman vielä liian viileältä. Todennäköisesti se tosin on tuo tuuli, joka ainakin täällä päin on riehunut, heitti matonkin toiselle puolelle pihaa. Hyvä ettei itse lähtenyt lentoon!

IMG_20140703_135711

//Toppi:H&M//

Tästä taidankin mennä katsomaan pari Game of Thronesin jaksoa, huomenna onkin töitä aamupäivällä ja sitten sieltä Jennalle vähän 4th of July tunnelmaa aloittelemaan. Palaillaan viikonloppuna!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!