maanantai 9. kesäkuuta 2014

(:


Hirveästi ei tässä ehdi päivitellä, sillä huomenna onkin lähtö Kyprsokselle! Kaikessa tässä tohinassa jotenkin kokonaan unohtunut mainita täällä blogin puolella asiasta.
Marjutin kanssa siis lähdetään, huomenna lento lähtee 6.00 aamulla, eli eihän tässä ole kuin muutama tunti aikaa. Siellä sitten vierähtääkin Kyproksen Pafoksessa viikko ja 17.6 ollaankin takaisin Suomessa. Eli pikainen postaus vain, tässä pitäisi nimittäin pakata loppuun ja olisi vähän untakin hyvä saada alle. Saa nähdä ehtiikö tässä edes nukkua, viime hetken pakkaajaa....

9.6.2014b
 //Tortilla piknik perheen kanssa eilen//

Eilen siis tosiaan käytiin Kristan kanssa katsomassa Maleficent ja oli kyllä loistava elokuva! Itse pidin tosi paljon tarinasta, vaikka siinä nyt ei ehkä sitä parasta järkeä ollut käytettykkään. Voittaa ainakin minun silmissäni ehdottomasti sen perinteisen Prinsessa Ruusunen-tarinan. Toisaalta saatoin olla aika puolueellinen, sillä Angelina Jolie oli loistava roolissaan ja aivan uskomattoman kaunis. Kannattaa käydä ehdottomasti siis katsomassa, musiikitkin olivat aivan viimeisen päälle ja elokuva hienosti tehty.
9.6.2014c

Tänään käytiinkin Marjutin kanssa viime hetken shoppailuilla. Krista oli lähtenyt mukaan shoppailu reissulle ja olihan se ihan mukavaa, ettei koko aika mennyt matkaa miettiessä. Kun matka tulee yllättäen ei sitä jotenkin osaa odottaa ollenkaan. Ei tunnu siltä, että muutamien tuntien päästä istutaan koneessa.
Nälkähän siinä yllätti ahkeria shoppaajia ja sushia oli saatava. Viikkoon ei sushia saa. Okei ei vitsi mitkä vieroitusoireet (huomaa sarkasmi)!
Snapchat-20140609052706
 //Musta toppi: GinaTricot (alun perin T-paita jonka leikkasin) /Pitsishortsit: Zara/ Kengät Converse//

Muutamia juttuja tuli vielä löydettyä ja molemmat olikin yllätykseksi alessa! Mukava huomata kassalla, että oho, maksaakin vähemmän. Hiljaa sitten liukeneminen paikalta, ettei vain myyjä ole tehnyt virhettä.
Nyt varmasti olisi meikäläisen aika lähteä pakkailemaan loppuun, ettei matkasta jää mitään tärkeää, kuten vaikka passi hyvänä esimerkkinä. Nähdään viikon kuluttua toivottavasti lukuisten kuvien kanssa!

9.6.2014a

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!