perjantai 2. toukokuuta 2014

Vappendalen


Vappu on nyt takana ja vaikka harmaa sää sitä varjostikin, niin hyvin sitä vappua pystyi viettämään. Vähän kyllä harmitti, kun viime vuonna se vappu tuli vietettyä ulkomailla, se on sitä jotain. Kuitenkin kyllä tämä Suomessakin vietetty vappu oli aika mukavaa.

Kokoonnuttiin pienellä porukalla Nellille ruoan ja suomalaiseen tapaan myös juoman merkeissä. Kaupassa käytiin sitä ennen ja ai että sitä ihmismäärää! Ei herran jestas kun kaupat oli aivan täynnä ja perunasalaattiakin sai lähteä oikein metsästämään. Ei ihan iskenyt tuo ihmispaljous minuun ja Marjuttiin, alkoi siinä jo alkon kassalla ahdistamaan se ihmismäärä.
Nellille kuitenkin elossa ja järjissämme selvittiin ja sitten alkoikin vain ruoan teko!

2014-05-01_11-51-15
2014-05-01_11-50-13

//Mehujääbooli//

Tietenkin oli meillä vähän krääsääkin vapun kunniaksi. Ainoa asia mikä jäi puuttumaan oli se vappupallo. Harkitsin jo vahvasti sellaisen Spiderman-pään ostamista, mutta ei. Tuli ehkä sellainen pieni järkevä ajatuspäähän, että mitäs helkkaria minä sillä oikein tekisin? Siispä pallot säästettiin pienemmille ja itse jäätiin tyhjinkäsin. Ensivuonna voisi kyllä repäistä ja ostaa sen pallon, vähän jäi kyllä kaivertamaan...

Eilen, vappupäivänä juhlittiin perheen kesken perinteisesti minun syntymäpäiviä. Synttärilounas ihan vain kotona hyvää kotiruokaa syöden sekä vielä jälkkäriksi munkkeja.
Meillä on varmaan aina ollut tapana viettää vappupäivänä syntymäpäivä, niin, että minä nuorempana luulin, että 1.5 olisi syntymäpäiväni. Ähää, eipä ole vaan 2.5 eli tänään!
Kuitenkin syy siihen on ollut ihan se, että ainakin 1.5 koko perhe on koolla. Esim. tänään minä olenkin ihan iltaan asti valmentelemassa, joten sellaisia synttäreitä perheen kesken on käytännössä mahdotonta viettää.


2014-05-02_01-12-01
2014-05-02_01-13-51

Nyt se aurinko sieltä sitten pilkisteleekin, tälleen parisen päivää myöhässä. No, siitä on nautittava, kun sitä kerran on. Saisi kyllä jäädä tänne paistelemaan se aurinko, turhaa sitä piiloon enää mennä.
Niin se kuitenkin nyt on, että teinivuodet jätetty taakse. Olo ei kyllä rehellisesti sanottuna ole yhtään sen viisaampi tai vanhempi, mutta eiköhän se viisaus tästä kasva. Katsotaan tuleeko tässä juhlittua synttäreitä ihan kunnollakin, minulla kun yleensä juhlat on sellaista lokoilua. Juhlaa sekin on mutta vaihtelua kiitos johonkin edes!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!