keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Champagne


Bloggerin kanssa on ollut tässä vähän ongelmia, nyt toistaiseksi toimii, mutta saa nähdä kuinka ahkerasti. Mutta nyt peukut pystyssä, että olisi ongelma ohitse.

Viime perjantaina olikin meikäläisen aika jättää teinivuodet taakseen ja kohdata todellisuus. No, ei nyt ihan noin vakavaa ollut täyttää 20. Erilaiselta ei tunnu, mutta eihän se oikein tunnu koskaan. Ehkä se suurin ikä taisi olla 16 ja 18, muuten on aika tasapaksua menoa.

En saanut mitään sellaista superia lahjaa, jotain isoa ja kallista siis. Kuitenkin lahjoja sain, osa tuli täytenä yllätyksenä. Ne jotka minua instagramissa seurailevat huomasivatkin jo yhden lahjoista.

Vanhemmiltani sain lahjaksi Ritzenhoffin shamppanja lasin, jota olin toivonutkin. En tosin ollut ollenkaan ajatellut, että saisin sen lahjaksi, olin enemmänkin itse miettinyt vain sen ostamista. Iloinen yllätys oli kuitenkin, kun paketin sain ja olivat vanhemppat osanneet valita oikein! Juuri se kuvio, mitä olin ajatellut, joten hyvin muistettu.

2014-05-06_12-48-32
2014-05-06_12-47-23

 Suuri yllätys ja sellainen ehkä ylpeydenkin aihe oli se, kun ihanat tytöt olivat muistaneet minua. Sekä "isot" tytöt, eli SM-joukkue että myös "pienemmät" tytöt. Tuli niin hyvä mieli kun ihan mitään odottamatta saavuin hallille ja siellä odottivat onnittelujen, korttien ja lahjan kanssa. Itse olin leiponut mokkapaloja, joita vein niin seuran valmentajille kuin sitten omille tytöille. Tapana kun yleensä on viedä karkkia, mutta tuossa SM-joukkueessa kun tyttöjä on paljon, niin tuntuu, että sitä karkkia on joka viikko syöty milloin tuliaisten, milloin synttäreiden takia. Jotain vaihtelua siis!

2014-05-05_02-48-47

"Pienten" lahjat ja kortit

2014-05-06_12-49-28

"Isojen" kortti

 
2014-05-05_02-47-23

 "Isojen" lahja

Tuo kännykkä kuori on tunnearvoltaan sanoin kuvaamattoman suuri. Heti laitoin ja vaikka en ole mikään kuorien kerääjä, niin osui lahja niin nappiin kuin voi osua. Melkein siinä itku pääsi, kun tytöt tuli ihan odottamatta laulaamaan ja antoivat lahjan. Ylpeänä kannan kyllä kuorta kännykässä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!