lauantai 1. helmikuuta 2014

Fuku


Eilen nähtiin Marjutin kanssa pitkästä aikaa. Järjetön lumipyry päätti iskea juuri silloin kun olimme menossa syömään. Onneksi Kampin lähellä oleva Fuku, oli vain vähän matkan päässä, joten ei siellä sateessa tarvinnut kauaa rämpiä.
Paikka oli aivan täynnä, mutta ei ihme, kun lounasaikaan saavuttiin. Muutenkin paikka on sellainen pieni ja hyvin tiivis, toisin kuin esimerkiksi Tokyo 55. Sushi-buffee, 13.90e. Ei paha ja hyvää oli, vaikka olivatkin vähän erilaisia nuo sushit ja sellaisia perus-susheja ei tainnut olla ollenkaan. Myös aivan ihania oli ne hedelmät!
Koska kaupungilla oltiin ja pitkästä aikaa minäkin kaupoilla, ei ihan tyhjin käsin sieltä kotiin lähdetty. Alemyynnit oli tosin aika hyvin koluttu ja minun kokoani, ei oikein missään ollut, mutta toisaalta, en niin ollut olettanutkaan. Myöhään oltiin liikkeellä nimittäin...  H&M:stä löytyi puolestaan Navy-bleiseri, ja koska sellaista väljempää olin kaipaillut, niin koko 42 oli aivan loistava. Hintaakin oli vain 15e. joten ei muuta kuin kassalle! Sokokselta puolestaan löysin Essie-kynsilakasta licorice-sävy eli siis musta. Musta väri, kun oli aivan lopuillaan ja sitä nyt olen tässä kaipaillut.


Tästä menenkin tekemään ruokaa, tortilloja tänään, namii! Sitten vain Putouksen katselua ja ihan rennosti oleilemista perheen kanssa. Katsotaan maalaanko vielä illalla abihaalarin, voi kuitenkin olla että se siirtyy ensiviikon alkuun.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!