torstai 30. tammikuuta 2014

#abi2014


En vain jotenkin voi uskoa, että penkkarit ovat täällä taas! Vastahan ne oli mutta samaan aikaan siitä on niin kauan. No, onnekseni kuulun niihin onnekkaisiin, jotka voivat penkkarit kokea kaksi kertaa. Asia erikseen onko tämä vuosi parempi tai huonompi kuin viime vuonna, joka tapauksessa innoissaan lähdetään kohti koitosta.
Tänään saatiin siis haalarit sekä karkit. Käytiin tosin Martan kanssa tuota karkki varastoa täydentämässä, joten nyt minulta löytyy 3,5kg karkkia. Mietin tässä vaan, kun viime vuonnakin oli niiden kahden kilon kanssa kanto-ongelmia ja siksi taisin suurimman osan heittää jo koulussa. No, toivotaan että nyt niitä karkkeja riittää rekastakin heitettäväksi.
Kun haalarit saatiin, niin menihän se Martan kanssa heti vähän pelleilyksi. Huomaa kyllä selkeästi, että ketkä ne neloset ovat, kun tuntuu siltä, että me siellä aina kova-äänisesti sekoillaan ja muut yrittää olla "sivistyneitä". Toisaalta sekoilu on sitä parasta, joten mitäpä siitä!
Ensiviikolla alkaakin sitten abirekan maalaus, jihuu! Myös muuta mahtuu viikkoon, esim. Innan 19-vuotis synttärit sekä vähän ikävämpiä asioita, kuten englannin preli ja YO-kirjoitusten alkaminen äidinkielen tekstitaidolla. Niin, tosiaan ne kirjoitukset alkaa jo! Oho, en edes tajunnut. No, onneksi se on äidinkieli, joten syteen tai saveen, sillä asenteella mennään.

//Omatekemä keksijäätelö, parasta!//


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!