keskiviikko 1. tammikuuta 2014

2013+1

//Krista&Ilona//

//varastettu Nellin instagramista @nelllik//

//Krista&Mimmu//

//varastettu Jennan instagramista @jenttujulia//

//Marjut&Minä//


Huhhu, nyt on heitetty vuodelle 2013 hyvästit ja katse onkin suunnattu jo 2014. Kuten arvelinkin, koko eilinen päivä oli yhtä sähläystä. Bussi myöhässä, paniikki ostokset, housuihin kynsilakkaa, liian vähän ruokaa ja melkein myöhästyminen bussista. Kuitenkin ehjänä ja ajoissa saavuin Ilonalle, jonne kokoonnuttiin tyttö porukalla juhlistamaan vuoden vaihtumista. Muutama jätkäkin siellä kävi edustelemassa miehistä osuutta, mutta eivät oikein kauaa olleet syystä tai toisesta. Hehe...
Ilonalle siis kokoonnuttiin, meitä löytyi ihan mukava porukka paikalle. Jenna ja Marjut oli jo paikalla kun itse saavuin ja perässä sitten tulivatkin Krista, Nelli ja Mimmu. Välillä piipahti paikalla Ilonan poikaystävä sekä sitten loppupuolella Jere ilmaantui paikalle ja siitä lähtivätkin vuoden vaihtumisen jälkeen Marjutin kanssa muualle.
Ohjelmassa oli siis aika perinteistä meininkiä, ruokaa ja juotavaa, vähän peleilyä (ja pelleilyä, ainakin minun osalta...). Krista oli kanssa sädetikkuja hankkinut ja niistä riittikin hauskaa tekemistä, kun yritettiin niitä siinä sateessa sytyttää. Pienen pieni merkki tuosta tapahtumasta näkyy kädessäni. Pieni palohaava siis, mutta mitä olisikaan vuoden vaihtuminen ilman haaveria? Itkuton ei ollut ilta, mutta sama asia tässä, mikä olisi muka vuoden vaihtuminen ilman kyyneliä? Tällä kertaa tosin se itkijä en ollut minä ja olenkin ylpeä siitä. Ensimmäinen itkuton uusi vuosi minulla moneen vuoteen!
Vuosi vaihtui Jeren ampuessa raketin, joka ei ihan toiminut kuin strömssössä... Sädetikkuja käsissä pidellen ja ystävien kanssa aikaa viettäen, ei paha tapa aloittaa uutta vuotta. Tämä oli minulle ja myös monelle muulle sellainen uuden lehden kääntäminen, joten saa nyt nähdä mitä oikein tämä vuosi tuo tullessaan.
Ilonalta jatkettiin vähän pienemmällä porukalla (kun Marjut ja Jere tosiaan häippäsi) Kiilaan taksilla. Perille päästiinkin tosi nopeasti ja ei tarvinnut siellä kylmässä kykkiä, kun taksilla päästiin oven eteen ja koska vuosi oli jo vaihtunut ja näin  Suomen mittapuulla saavuttiin baariin myöhään, ei ovella jonoakaan eneää ollut.
Ilta oli kaikin puolin loistava ja ryytyneenä mutta edelleen energisenä suunnattiin Ruusalle Maijan ja Juliuksen kanssa. En ymmärrä miten pystyin olla yhtä aikaa ryytynyt sekä eloisa ja enenrginen. Näköjään oli mahdollista.
Ruusalla vaihdettiin vähän mukavempiin vaatteisiin ja täytettiin vatsoja, kuunneltiin musiikkia ja jossain vaiheessa nukahdettiin. Ihmeteltiin tosin kun sitä pizzaa ei ilmeisesti voi tilata kotiin klo. 4:30 jälkeen? Siinä olisi oiva bisnes jollekin, vinkkaus.
Kuten yllä olevista kuvista huomaa, aika tuollaisia yksipuolisia. Älkää luulko, ettemmekö ottaneet kuvia, oi kyllä, mutta julkaisukelpoisia? Ehei. En minä nyt kaikkea tänne läjäytä, joku sensuri on pakko olla jossain itse kullakin. En myöskään tuon näköisenä baariin mennyt, jos sitä mietitte, mutta minä olen tällainen mukavuudenhaluinen, joten laitoin vasta paidan juuri ennen baariin lähtöä ja hiukset avasin auki. Ihan vain tiedoksi.

2 kommenttia:

  1. oot kyllä niin rohkea tyttö! aito ja varsinkin noi kuvat susta on loistavia. jatka samalla linjalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ihanasta ja piristävästä kommentista (: Ja ei huolta, tämä tyttö aikoo jatkaa samaa linjaa sekoillen ja sähläten.

      Poista

Kiitos kommentistasi!