torstai 12. joulukuuta 2013

Kuulumisia kiireiltä


Hyvin myöhäinen postaus tiedossa. Tässä on taas vaikka mitä ollut niin en ole päässyt kirjoittelemaan. Koulun viimeiset rutistukset alkaa tuossa joulun jälkeen ja nyt on jo aokanut hyvin kolkutella tämän tytön arkea. Varsinkin englannin abikurssi on jo nyt osoittautunut aika kovaksi palaksi, varsinkin tälle lukihäiriöiselle tapaukselle. Mutta panostaen ja töitä tehden, se nähtiin jo syksyllä että aillä pääsee pitkälle.
Joulu alkaa meidän perheessä tehdä tuloaan jo urakalla, mutta ei vain minun mieleeni. Ehkä tämä tästä, kun saa kaikenlaiset hommat alta pois. Pääsihän sitä vähän joulu tunnelmaan noita kortteja kirjoitellen, meni ihan yötä myöten (taas...).
Muutenkin minulla rytmi on aivan sekaisin, kauhulla odotan viikonloppuna olevaa koulutusta. Inksun kanssa tosiaan perjantaina suunnataan Joensuuhun koulutukseen ja siellä tulee viikonloppu vierähtämään. Samaan aikaan on meidän seuralla Kisahallilla klo. 13-15 lauantaina (14.12) joulujuhla. Sinne vain katsomaan jos vain kykenee ja lauantai ammottaa tyhjyyttä.
Ihan hyvillä mielillä koulutukseen kuitenkin lähdetään, sillä sitä on odotettu. Varmasti ainoa todellinen surunaihe on se, että perjantaina 13.12 avataan Helsingin keskustaan Burger King! Starbucksiin en ole vieläkään ehtinyt piipahtamaan ja saa nähdä miten tuon Burger Kingin kanssa käy. Ehkä pitää vain jonkun kaverin kanssa ottaa sellainen tehopäivä, että käy molemmat paikat läpi. Kuka tietää...

Loppuun vielä fiilistely viime kesän Rodoksen matkasta ihanan Janinan kanssa. Tuli niin haikea olo kuvia katsellen, Janina, olet ihana ja me nähdään aivan liian harvoin ♥.



//Julkaistu kännykällä//

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!