lauantai 23. marraskuuta 2013

"Nyt ei ole kaikki tribuutit areenalla."

Tajusin tuossa tätä tehdessä, että minullahan melkein kaikki postaukset on aika My Day- tyylisiä. Kuitenkin päätin nyt vähän yksityiskohtaisemmin kuvailla päivääni, tosin hehe, ei se kovin helppoa ollut... Kotona kyllä onnistui, mutta sitten tuolla "ulkomaailmassa" ei ehkä yhtä suopeasti. Mutta näillä mennään (:.

Kyseessä siis eilinen (perjantai) ja koeviikon ensimmäinen päivä. Minulla ei koetta ollut, joten annoin itseni nukkua pitkään, vähän oli niitä kaikkia univelkoja saatava pois. Siinä sitten se vieräshti ihan yhteentoista asti se nukkuminen. Onnekseni mitään erikoista ohjelmaa aamupäiväksi ei ollut, joten pystyin ihan rauhaisin mielin oleilemaan ja akkuja latailemaan kotona.


 En siis ottanut minkäänlaista stressiä, vaan ihan siinä omalla painollaan annoin asioiden mennä. Aamupalan laitoin ja istahdin olohuoneeseen Emmerdalea katsomaan. En oikein ymmärrä, yleensä tuollaiset sarjat ei oikein iske minuun, mutta nyt kun sitä on aamuisin jäänyt katselemaan niin mikäs siinä. Kyllä niitä juonenkäänteitä sitten haluaa nähdä ja tietää, että mitä kullekin tapahtuu.


 Sitten aloinkin tekemään tuota perjantain postausta ja muutenkin vähän selailin eri nettikauppojen tarjontaa. Kaikenlaistahan sieltä löytyi, mutta noh, ei mitään lähtenyt tilaukseen. Pikku hiljaa aloin tuota kelloa katsella ja olikin aika saada itsestään "ulkomaailmaan" sopivamman näköiseksi. Hiukset päätin laittaa pitkästä aikaa ihan vain nutturalle, kun ei ne hiukset oikein meinannut asettua mitenkään siedettävästi muulla tavalla.

Tarvikkeet:
valkki, ponnari, nutturapinnejä

Hiukset ennen

Hiukset jälkeen

Täytyihän se naamakin saada kuntoon, joten nopea perusmeikki nassuun. Tosiaan tullut jo aikaisemmin esille, etten mitenkään mitään meikkiarsenaalia omista, muutamalla perusmeikillä pärjään aivan loistavasti. Huomatkaa uusi ripsari, IsaDoran-ripsari, aivan loistava! Aluksi tuntui ettei sitä ainetta sieltä meinannut tulla, mutta nyt olen jo niin rakastunut tuohon. Ei paakkuja ollenkaan ja levittyy muutenkin tasaisesti (:.

Valmis!

Olin lähdössä ennen töitä hakemaan minulle ja Iidalle leffalippuja, jotka olimme varanneet. Eli siis vihdoin pääsisin näkemään Nälkäpelin toisen osan, Vihan Liekit. Sitä olenkin tässä jo viikon aikana tullut fiilisteltyä ja nyt vihdoin koitti aika! Ei tuossa päivälläkään oikein meinannut jaksaa odottaa, minä kun yritän aina unohtaa sellaisen odotettavan asian, mutta jotenkin olen vain ihan kirjaimellisesti sekaisin. Muutkin toivottavasti allekirjoittavat tämän, jos ymmärrätte mitä tarkoitin :D.

Tuo Essien, kynsilakka on pysynyt todella hyvin! Ei ollenkaan lähtenyt tai lohkeillut, vaikka kovia onkin kynnet kokeneet.

Fiilinkejä!!!

Ruoka vain nassuun ja menoksi!

Loppu päivällä sitten tulikin kuvia otettua kännykällä, joten älkää ihmetelkö laadun muuttumista. Mietin hetken että olisin kameran ottanut mukaan, mutta en kuitenkaan uskaltanut, nimittäin ei tua Kisahalli ole mikään maailman turvallisin paikka.

Bongaa jänis.

Leffaliput kävin siis Finnkinosta hakemassa ja voi että siellä oli porukkaa! Laitoin jo hätähousuna Inksulle viestiä, että myöhässä tullaan, mutta tälläkertaa asiakaspalvelu oli nopeaa. Muutamia mutkia siinä lippujen hankinnassa oli, mutta onneksi kaikella on tapana selviytyä ja myyjä oli todella auttavainen. Tästä taas opittiin, että leffaliput pitää noutaa neljän vuorokauden sisällä varaamisesta. Muistakaa siis se! Kisiksen likaisista peileistä nappasin nopeat kuvat mitä päällä oikein oli sekä töissä, että "viihteellä".

Päällä:
Huvi: Zara
Neule: Reserved
Farkut: BikBok

Päällä:
Toppi: Ollerup, Tanska
Juoksutrikoot: H&M
Villasukat: äidin tekemät

Kisikseltä suuntasinkin melkein juoksujalkaa kohti Rautatieasemaa, jossa oltin Iidan kanssa sovittu tapaavamme. Siitä pikaisesti kauppaan hakemaan minulle vähän ruokaa ja tietysti leffa eväät! En ymmärrä niitä ihmisiä, jotka eivät leffassa syö...? Saa valaista, jos kuuluu tällaiseen porukkaan.
Teatteri oli aivan täynnä, mutta se oli tiedossa. Tai ei nyt aivan täynnä, mutta ihan hyvin sitä porukkaa oli. Minulla oli vaikeuksia pitää suuta kiinni, pakkomielle puhua elokuvassa. Kaikkein pahinta tuotta oli se, että Iida, joka kanssa höpöttelee elokuvissa, ei ollut kirjoja lukenut kuten minä ja meinasin kokoajan paljastella vähän liikaa. Muutamia asioita piti kuitenkin Iidalle valaista, joten tämän papupadan ei ihan hiljaa onneksi tarvinnut olla (:.

En ymmärrä, miksi sen takana olevan oli pakko sitä penkkiä potkaista, niin tuli tällainen kuva...


Kello oli jo melko paljon ja itsellä seuraavan päivän työurakka kummitteli jo mielessä, joten siitä lähdettiin kotia kohti nukkumaan. Leffasta vielä sen verran että käykää katsomassa, Josh Hutcherson on niin paljon paremman näköinen tässä kuin edellisessä leffassa, Sam Clafliniakin kesti kyllä katsoa. Yllätyin tosin siitä, että teatterissa oli miespuoleisia yllättävän paljon. Ehkä tämä onkin sellainen leffa, jota myös jätkät haluavat katsoa, en tiedä.

8 kommenttia:

  1. salissa oli kuitenkin siis tilaa? kaikki noi näytökset oli pe ihan täynnä, hyvä et saitte liput! ja oli ihan huippu leffa, pakko sanoa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oli, vaikka näytti siitä kun paikkoja valittiin että ei olisi ollut! Ja niin olikin, onneksi se myyjä oli niin mukava, että saatiin sitten liput (:

      Poista
  2. Sulle on haaste mun blogissa :) --> http://nellijj.blogspot.fi/2013/11/blogihaaste.html

    VastaaPoista
  3. Hei mä kävin kans perjantaina kattomassa Nälkäpelin :D Tykkäsin tosi paljon enkä jaksa millään odottaa seuraavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en mäkään! Tosin oli vähä ongelmia kun luin noi molemmat, kakkosen ja kolmosen ihan putkeen, niin vasta siinä leffan lopussa muistin, että ainiin, tähän tää loppuikin!

      Poista
  4. Kävin kanssa katsomassa tuon leffan ja oli kyllä sairaan hyvä ! :) Ihmettelin myös samaa, kun oli niin paljon miehiä katsomassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, hyvä ettei oltu ainoita jotka huomas ton mies paljouden :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!