keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Northbrook

Ajattelin nyt tulla tänne vähän paremmin esittelemään nuo äitini vanhat kengät, jotka muuton yhteydessä löytyi. Okei, ollaan jo kaksi vuotta täällä asuttu, mutta jostain nuo kengät kuitenkin putkahtivat. Äiti oli niitä jo pois heittämässä, mutta onneksi ehdin pelastamaan ne.
Kengistä on tullu sellaiset luotto kengät, tosi mukavat ja pehmeät jalassa, johtuen varmaan siitä, että vanhat ja käytetyt ovat. Kuitenkin sopivat jalkaani, vaikka ehkä koon voisivat pienemmänt olla. Onneksi hyvin pystyy kiristämään, jotta kengät jalassa pysyy (:.

Käytetyt todellakin ovat



Tuo Northbrook merkki on minulle aivan tuntematon, joten jos jollain siitä on jotain haisua/tuttu/jotain muuta, niin saa laittaa selkeyttä kommentteihin (:. Sen tiedän, että Yhdysvalloissa on tuollainen paikka kuin Northbrook, sijaitsee Illianosissa.

Tänään oli siis nuo kengät jalassa ja muuten asu oli aika erilainen mitä koulussa minulla päällä on ollut. Kavereilta (Mimmulta) sainkin kommenttia tuosta asusta, itsekin tykkäsin, oli sellainen rento-olo.

Päällä:
Neule: H&M
Hame: Vila
Sukkahousut: Gina Tricot


Tällaista siis tänään, enemmänkin noita kenkuleita halusin esitellä paremmin, kun ovat vähän tuollaiset specialit. Onneksi kävi munkki ja äidillä suht saman kokoinen jalka kuin minulla. Muuten olisi mennyt rahaa uusien kenkien ostoon. Nyt rahaa siis säästyi (:

tiistai 29. lokakuuta 2013

Kauneustuotteet videolla

Elikäs tuossa oli tullut toivetta kauneudenhoito-tuotteista postausta joita käytän. Päätinkin tehdä ajankuluksi videon sekä laittaa vielä noista tuotteista kuvat erikseen, sillä jälleen kerran tuo kamera ei oikein osannut tarkentaa. Toisaalta vika voi olla käyttäjässäkin, enpä tiedä...


Hiukset:

Iho:

Ripset:

Meikit:
Arkimeikkaus tarvikkeet


P.S Pieni alustus tähän, eli tosiaan latailin tuota videota tuonne youtubeen koko päivän! Kyselisin, että onko se teillä muillakin noin hidasta tuo videon lataus??

P.P.S Enää 10 päivää Tanskaan! Tanska hehkutus alkakoon, jeejeee!!


maanantai 28. lokakuuta 2013

Mustaa, mustaa ja sadetta

Aika ruokatäytteinen kuva saldo tänään... Tuollainen alkualustus hehe :D.

Marjut oli käymässä koulussa, joten suunnattiin hänen ja Jeren kanssa kohti keskustaa. Marjut oli menossa treenaamaan/valmentamaan ja lyöttäydyin mukaan, sillä itsellä oli sovittu kuvaamisaika 16.30 Kisikselle. Ruoan hakua oli siis tiedossa.
Forumin yläkerta on uudistettu ja siellä on monia ruokapaikkoja. Tykättiin sen uudesta ulkonäöstä Marjutin kanssa hirveästi silloin kun sitä Suuri Puhallus-elokuvaa oltiin menossa katsomaan ja siellä pistäydyin syömään. Postaukseen pääsee TÄSTÄ.
Marjut ehdossti Hanko Sushia ja oi kyllä! Sushia! Namii, alkoi vain kuola valumaan. Jere ei ihan yhtynyt tähän sushi-himoon, kiltisti se siinä istui kun minä ja Marjut sushit pistettiin poskeen.

Nami nam!

Puoliviideksi tosiaan sinne Kisahallille raahauduin tuossa sateessa. Meillä otettiin kaikista kilparyhmistä valmentajineen kuvat, kuten tuossa jo aikaisemmin postauksissa mainitsin. Nyt oli vuorossa minun ja Inksun nuorempien TeamGym-joukkueen kuvaus. Ihan hauskaahan se kuvattavana oleminen oli, kun kerrankin oli ihan ammattikuvaaja kuvia ottamassa! Itse kuitenkin harrastan kuvissa epäonnistumista, kamerat ei vain jotenkin rakasta minua...

Kuvaussession päätyttyä näin pitkästä aikaa Sebben! Kyllä, se kaveri on viiletellyt Imatran ja Helsingin välillä tässä aika tiuhasti, joten hankalaa löytää yhteistä aikaa. Nyt sellainen löytyi ja olen tästä tainnut aikaisemminkin valitella, siis yhteisenajan löytämisestä kavereiden kanssa. Niin se vain on, että kun tuolla halleilla tulee se viisi kertaa viikossa oltua, niin aika on aika rajallista.
Kivaa oli kuitenkin nähdä, vaikka aika väsynyt olinkin (pahoitteluni edelleenkin Sebbe, kiitos kuitenkin että näytit ymmärtävän!).
Keskustassa Sebbeä odotellessa etsiskelin mustia paksuja sukkahousuja. Siis anteeksi mitä? En meinannut mistään löytää paksuja mustia sukkahousuja kokoa S! Siis aivan perus sukkahousuja! Mitä, mitä?! Gina Tricotista kuitenkin sellaiset viimein löysin, toivottavasti ovat hyvät. Myös mustaa toppia olin kaipaillut, edellinen oli kyllä niin loppuun käytetty, että huhhu.

Musta toppi: Gina Tricot 7,95e
Mustat sukkahousut: Gina Tricot 9,95e

Kotona tehtiin omia uuniperunoita sienikastike-hommalla. Vähän jäi ehkä perunat minun makuuni vielä liian kiinteiksi, mutta hyviä oli silti ja se sienikastike... todellinen makunautinto. Täytti myös hyvin masun, sillä tuosta sushihetkestä oli jo aika hyvin aika vierähtänyt.

Epäselvä kuva... Laatu kusee ja pahasti :D

Nyt tuolla ulkona kyllä sataa ja saavista! Sade voisi muuttua lumeksi. Lumi, missä oikein olet? Ulkona on niin pimeää, sellainen valkoinen peite voisi tulla valaisemaan tätä synkkää syksyä...

Vauhdikas viikonloppu

Nyt on vihdoin kotiuduttu viikonlopun riennoista. Huhhu, oli kyllä taas viikonloppu, aivan kuollut ja poikki, mutta taas uuteen viikkoon. Vielä jaksaa, akkuja vain ladattava nyt tässä viikolla, jotta sitten Tanskassa jaksaa taas täysillä kannustella ja tietysti MATKUSTELLA! Viehän sekin oman energiansa, vaikka niin mahtavaa onkin.

 Lautantaina siis oli meidän seuralla kuvaukset, ammattikuvaaja tuli kuvaamaan valmentajat sekä kilparyhmäläiset. Aika häslinkiä oli koko työpäivä, mutta siitä selvittiin (jotenkin...) ja maanantaina jatkuu kuvaukset...

Vanhemmat TG-tytöt valmiina kuvattaviksi

Sieltä sitten juhlimaan kuitenkin väsyneenä mutta aika mielellään tuota Ilonaa ja hänen mahtavaa 19-vuotistaivalta. Väsynyt olin kyllä, en oikein jaksanut sosialisoida, mutta oli aivan huippua viettää aikaa vanhojen joukkuelaisten kanssa. Niin loistavaa ja ai että mitkä naurut taas sain!

Jenna ja Ilona oli loihtinu vähän purtavaa, tai no ehkä se oli kyllä enemmänkin Jenna kuin Ilona...

Nellin loistoruno!

Inksu, Riikka, Minä(juu, ei oikein poseeraminen onnistunut), Ilona ja Jenna

Oli kyllä loisto ilta, Inksu sitten siitä minut, Riikan ja Leenan heitti autolla kotiapäin. Kiitos Inksu kyydistä, auttoi ainakin minun kotiutumistani huomattavasti!

Sunnuntaina olikin sitten aamulla tapaaminen Rautatieasemalla ja matkakohteena Tampere. Kilpailuihin siis suunnattiin ja siellä tulikin se koko päivä vietettäy. Ylä- ja alamäkejä, mutta kyllä sitä hymyä saatiin tyttöjen kasvoille lopulta (:. Aina ei voi voittaa ja virheistä oppii. Hienosti kuitenkin suoriutui! 
Vapaa oli ensimmäisenä ja kyllä tyttöjen jännitys näkyi. Vaikeusosista suoriuduttiin, mutta vielä kun tytöt sen jännityksen saisi pois, niin pisteetkin kohenee kyllä reippaasti! Viidensiä olivat vapaassa, ei siis mikään huippu, mutta ei huonokaan suoritus. Ensimmäisiä oltiin volttiradalla, suoritukset onnistui kaikki seisomaan ja taistelumeininkiä oli koko telineellä. Trampetti osoittautuikin kompastuskiveksi, mutta kyllä sielläkin tsemppausta nähtiin ja vaikka mokauksia tuli liikaa, kolmansiksi sijoittuivat kuitenkin. Kisan palkinnot kuitenkin jaetaan kokonaisuutena, joten harmittavasti hävittiin 0,150 pistettä (AIVAN!) palkintosijoista, neljänsiä siis oltiin. Nyt vaan hallille treenailemaan ja virheitä korjailemaan (:.

Emilia ja Ilona ennen volttirataa

Tytöt kilpailuiden jälkeen

Juna oli 25min myöhässä jonkun vaihdevian takia. Hyvä VR, eihän ulkona ole edes lunta?!

P.S Onnea vielä HGK:n tytöille kullasta, olitte ihan mielettömiä! Ansaitsitte kyllä palkintonne ja PM-kisoissa vielä paremmin! Niitä odotellessa(12 päivää enää!)... 

perjantai 25. lokakuuta 2013

Eksoottisena matkakohteena Tampere

Eipäs tässä mitään ihmeempiä ole tänään sattunut, mutta ajattelin nyt tulla tänne kirjoittelemaan, sillä viikonloppuna en koneelle 99% todennäköisyydellä ehdi. Miksikö?

Huomenna aamulla suuntaan töihin, jossa vierähtääkin taas se tovi, jos tarkkoja ollaan niin kuusi ja puolituntia. Sieltä kumminkin suuntaan suoraan Ilonalle, jolla on synttärit! Ihanaa kun ihmiset jaksaa järjestellä vielä synttäreitä, itse tykkään niistä enemmän kuin jostain "hei, lähdetäänkö baarin?". Ilonaa juhlistamaan siis huomenna, 19 vuotta hänellekin tuli tuossa maanantaina saldoksi.

Kuva otettu kesällä!
Vasemmalta oikealle:
Inksu, Krista, Aino, Riikka, Nelli ja Ilona

Kuva favim

Sunnuntaina sitten istutaankin junassa matkalla niinkin eksoottiseen paikkaan, kuin Tampere! Siellä siis meneekin koko sunnuntai päivä kilpailuissa, joten en silloinkaan 99% todennäköisyydellä koneelle ehdi postailemaan (:.

Vapaa
Volttirata
Trampetti
Kuvat itseotettuja omasta joukkueesta, vielä kun kilpailin (:.

Tällaista siis tulevana viikonloppuna, aika voimistelutäytteistä, mutta yhdet juhlat sinnekin väliin mahtuu. Katsotaan kuinka kuolleena maanantaina ollaan, nyt kuitenkin ilta toimiin ja nukkumaan, jotta jaksaa sitten viikonloppuna "temmeltää".

P.S Muistakaa liittyä rohkeasti julkiseksi lukijaksi (: !

torstai 24. lokakuuta 2013

ArmyPants

Eipä mitään ihmeellistä muuta kuin, ettei se talvi sitten tullutkaan. Ehdin jo hetken toivoa, että ne lumet olisi tänne eteläänkin tulleet, mutta ei niin ei! Olen varmaan ainoita ihmisiä, jotka oikeasti sitä lunta tänne halusi, kuitenkin mielestäni talven on oltava talvi, loskakelit voisi suosiolla jättää pois.

Joten siis asukuvaa, sillä tänään oli koulussa päällä nuo ihanat armeija-pökät! Oli kyllä niin nappi ostos kerrankin (:. Ei muuta kuin sitten suoraan asiaan.

Päällä:
Kengät: Converse (Lontoo)
Army-housut: Zara
Kangaskassi: Monki

Päällä:
Huivi: Zara
Neule: H&M
Housut: Zara

Noista sukista, ne on tosiaan oikeasti nilkkasukat. Entisen poikaystäväni sukat ovat, heidän koiransa söi omani, joten sain häneltä sukat ettei ilman sukkia tarvinnut lähteä :D. Nyt aamun kiireellä otin ensimmäiset sukat jotka osui käteen ja no, isot ne on... Olipas hauska tarina hehe...


Keksin myös nyt tässä, että saan paremmin kuvia otettua, kun tämä kääpiö seisoo tuolin päällä! Meillä tosiaan vain tuo yksi peili koko talossa, sillä remontissa ollaan (vieläkin!). Pahoittelen myös likaista peiliä, en huomannut sitä ennen kuin koneelle kuvat latasin, joten taidanpa tämän postauksen jälkeen mennä sen pesemään.


Minulla on tuo vasenkäsi täynnä koruja, mutta ei ole koskaan tainnut tulla otetua siitä kuvaa ja esiteltyä paremmin. Nyt kuitenkin nappasin kuvan tuossa samalla, niin pääsette tekin katsomaan mitä siellä oikein aina esiintyy. Monissa kuvissa olette nimittäin varmaan huomanneet tuon täysillään olevan ranteen. En oikein tiedä mistä se tulee, mutta minulla vain korut yleensä yhdessä kädessä, en jotenkin osaa olla niin, että molemmissa käsissä koruja. Poikkeuksia toki on, kyllä välillä on molemmissa käsissä jotain, mutta hyvin, hyvin, hyvin harvoin (:.

Vasemmalta oikealle:
Primark, Thomas Sabo, H&M, Katukoju (Rodos), Swatch, Primark, Primark

Loppuun vielä taas sellainen no, "nolo-kuva", kuten jotkut sen varmaan sanoisivat. Minusta on niin paljon kaikkia noloja kuvia, jotka on suoraan sanottuna rumia. Juuri tänään Annis muistutti siitä, että nämä kuvat tosiaan ovat olemassa...

Älkää antako kameraa käteen!!

P.S Mitä mieltä olette, pitäisikö minun laittaa tuollanen lukija gadget, josta pystyy lukijaksi liittyä? Onko sille tarvetta, käyttöä?


maanantai 21. lokakuuta 2013

OnePiece kausi avattu!

Ensimmäinen koulupäivä loman jälkeen... Aamulla ei todellakaan tehnyt mieli herätä, ulkona kylmä ja halusin vain käpertyä takaisin peittoon. Sitten kuitenkin muistin, että hitto, oltiin Ruusan kanssa sovittu, että mennään aamupalalle! Nopeasti vaatteet päälle, naama kuntoon ja juoksu bussiin.

Aamupalat on parhaita, niin hyvää ja kaikkea saa niin paljon kuin vain jaksaa syödä. Ainoa miinus tälläkertaa oli se, ettei pannukakkuja ollut... odotin niitä niin paljon! No, hyvin selvittiin kuitenkin ja ehkä ihan hyvä niin, säilyipä ruoka terveellisenä (melkein).


Kylmyys on ajanut kuitenkin yhteen asiaan... OnePiece kausi on nyt virallisesti avattu! Vaikka kesävaatteet on enemmän se minun juttuni, niin talvessa on ainakin se hyvä puoli, että saan pukea OnePiecen päälle ja oleilla sillä. Kyllä se minulla kesälläkin päällä on ollut, mutta lämpöä on yleensä sen verran, jopa täällä Suomessa, että turhaa se päällä on. Nyt kuitenkin päälle laitoin ja lämmintä on (:.

Hullunkiilto silmissä!
Päällä:
Kokovartalo haalari: OnePiece
Valkoinen toppi: Zara

Pukeutumisen innoittamana eksyin OnePiecen sivuille ja sieltä löysin muutaman asian, jotka olisi mukava saada vaatevahvistuksena. Tanskaan mennään ja siellä liike pitäisi olla, joten jos nyt sinne Iidan kanssa päästäisiin. Viimeksi piti siellä käydä, mutta jotenkin unohtui, en ymmärrä miten?! Unohtuipa kuitenkin ja uusi yritys tulossa, peukut pystyyn että nyt löydetään kauppa.

Vasemmalta oikealle:

Harmaan puoleista siis löytyi tuolta OnePiecen sivuilta. Yksikään sellainen jumpin ei nyt oikein osunut silmään, vaikka kivoja siellä onkin (:. Mikään ei kuitenkaan "sulattanut sydäntäni", joten vähän erilaisempaa OnePiece tarjontaa toivoisin kaapin täytteeksi. Katsotaa, ehkä siellä Tanskassa tällä kertaa onnistaa...

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Muistoja Rodokselta

Vihdoin ja viimein sain noita kuvia tuolta Rodoksen matkalta. Aika pitkän ajan päähän palataa, mutta on se kiva täällä kylmyydessä muistella tuota Kreikan lämpöä (:. Voisi se lumi tosin pian alkaa sieltä tulemaan...

Mutta sitten vaan aiheeseen! Rehellisesti pakko myöntää että tulossa on mitä sekavin matkaselostus, koittakaa kuitenkin kestää.

Matka siis starttasi 16.6, en muista enää lennonaikaa, mutta ei se mikään super aikainen ollut. Taidettiin siinä viidenaikoihin iltapäivällä lähteä Suomesta, jos oikein muistan... Kuitenkin matkaan lähdettiin aika jännittyneinä, sillä vaikka molemmat Janinan kanssa oltiin matkattu ennenkin ilman perhettä, oli tää molemmille sellainen pidempi matka. Janinalle taisi itseasiassa olla ensimmäinen matka vain kavereiden kesken...

Älkää edes kysytkö... Jouduttiin siinä odottelemaan lennon lähtöä melko kauan

Lentokone ruoka on minusta oikeasti ihan hyvää, en ymmärrä miksi sitä haukutaan niin paljon? Minulla ei ainakaan yhtäkään huonoa lentoruoka-kokemusta, jos jollain löytyy niin valaiskaa ihmeessä!

Lennolta muistan vain sen kuinka meidän vieressä istui aika samaa ikäluokkaa olevat tytöt, hekin keskenään lomamatkalla. Siis ei voida edelleenkään Janinan kanssa ymmärtää sitä, että joku ihminen voi kiroilla niin paljon? Siis aivan järkyttävää, alkoi itseään jo hävettää! Minäkin kiroilen, en mikään puhdassuu ole, mutta se meni jo jotenkin yli. Meinattiin molemmat suulaina ihmisinä kysyä, että miksi ihmeessä he lähtivät sitten matkaan, jos kaikki on kerran niin kamalaa?

Kuitenkin palattiin vihdoin Rodoksen lentokentälle ja tunnelma nousi takaisin meillä kahdella kattoon. Vähän oli matkalaukkujen löytämisessä ongelmia, tosiaan odotettiin joltain aivan muulta lennolta tulevien matkalaukkujen hihnalla, kunnes Janina huomasi minun laukkuni. Hehe...

Auringon lasku kuva + piikkiaita (miksi?)

Kun astuttiin bussista ulos saavuttua hotellille. Oli kyllä kauniit näkymät, kumpa pääsisi takaisin...

Ensimmäisenä kokonaisena päivänä herättiin aamulla... LENKILLE! Kyllä, mentiin siis meidän ensimmäisenä lomapäivänä lenkille. Minulla ei tosin lenkkareita ollut, joten yritin sitkeästi juosta siellä rantakivikolla Janinan kanssa. Ei onnistunut, jalat oli aivan haavoilla. Kaiken lisäksi saatiin heti rajat, urheilurintsikoiden painijaselät olivat syntyneet. Opetus: älä mene lenkille kun olet rantalomalla (vitsi!).

Maija ja Ruusa oli sattumalta myös lomailemassa Ixiassa, joten illalla nähtiin heidät Rodoksen keskustassa. Keskustaan oli meidän hotellilta n. 5min kävelymatka, joten lähellä oli. Sinne mentiin iltaa istumaan ja Ruusan synttäreitä juhlistamaan (:.

Synttärisankari!


Vietettiin aika paljon aikaa aurinkoa palvoen, mutta aivan keskellä päivää, oli välillä pakko päästä sisälle, sillä paahde oli todellakin paahde. Jälkikäteen selvisi, että joinain päivinä jopa 40 astetta oli ollut.. Onneksi ei oltu aivan tietoisia tästä (:.
Myös pakettiin oltiin otettu ruoat, joten niistä ei tarvinnut huolehtia ollenkaan. Massut saatiin täyteen ja meno jatkui!

Pää suojaan!
Huivi: Stockmann

Turkki näkyvissä, ohoi!

Kävely matka rannalta hotellille oli sellaiset 2min. lampsien, minuutissakin pääsi perille. Sieltä matkanvarrelta löytyi vakiokauppa, jossa aika usein käytiin vierailemassa. Myyjät alkoi jo tunnistamaan meidät :D. Sieltä ostettiinkin vähän makeaa ja lokoiltiin ilmastoidussa hotellihuoneessa Suomi TV:tä katsoen. Aivan, Suomi TV näkyi hotellihuoneessa sekä puolalainen MTV, joilla ilmeisesti vain 4 kappaletta listoilla...

Oreo Milka & KitKat <3

Maija ja Ruusan kanssa vietettiin iltaa melkein kokoviikon ajan. Aina jotenkin päädyttiin rannalle ihmeellisten sattumusten kautta :D. Välillä oli norjalaiset mukana, välillä taas uudet suomalaiset toverit, joiden kanssa se juhannuskin tuli sitten oikein suomalaisittain vietettyä.

Kaivo-ilta!

Janinan kanssa piipahdettiin myös Falirakissa olevassa vesipuistossa. Oli joku hauskin päivä ikinä! Niin kivaa, en voi kuin sanoa että KIVAA! Menkää, jos sinnepäin olette lomailemaan menossa. Liukumäkiä ja laitteita löytyy kaiken ikäisille, hurjapäille (Janina) ja pelkureille (Minä). Kaikille kaikkea, myös silmän ruokaa ;).

Janina kuvaili vespoja, joilla ihmiset tuolla autojen lisäksi liikkui. Veikattiin, että Rodoksella ei kyllä liikennesääntöjä ole, tai jos on niin APUA!

Käärmesilmä

Uimavalvoja 1

Uimavalvoja 2

"Apua!"

Turisti

Bongaa Janina!

"Elossa ollaan."

Uimavalvoja 3

Kuvattiin jotain saksalaista sarjaa. Miesnäyttelijä oli aika bueno...


Keskustan ollessa lähellä, tulihan sitä aina vähän shoppailtua sekä Starbucksissa käytyä. Ostoksista teinkin jo tuossa matkalta tullessa erillisen postauksen, sinnä pääsee TÄSTÄ kattelemaan, että mitä oikein ostelin matkalta.

Janinan rakkaus

Päällä:
Aurinkolasit: Glitter
Toppi: Primark
Shortsit: Hollister
FlipFlop: Primark

Juhannuksen vietto tapahtui siis meillä molemmilla ensimmäistä kertaa ulkomailla. En olekaan vielä maininnut, mutta hotellimme lähellä sijaitsi katu, nimettiin se Janinan, Maijan ja Ruusan kanssa Pornokaduksi. Nimi kertoo ihan tarpeeksi, baareja oli täynnä koko katu!
Suomalaisten poikine, Villen, Dadan ja Iiron hotellihuoneelle mentiin neljästään juhannusta juhlistamaan. Minä perus kipeänä, aina tulen jotenkin ulkomailla kipeäksi?! Miksi? No ei se haitannut, vaan siitä sitten ilta jatkui yhdessä ja päättyi rannalle (:. Hauskaa oli ja paras juhannus tähän mennessä!

Menoksi!
Päällä:
Toppi: Weekday
Maxihame: Mango
Janinan mekko: Zara

Vanha kaupunki, se on sellainen paikka jossa on käytävä. Minä siis Rodoksella ollut aikaisemmin ja Vanhassa kaupungissa käynyt, mutta nyt sinne oli pakko päästä uudestaan. Pieniä kojuja ja täynnä historiaa. Valittiin vain huono päivä Janinan kanssa, sillä sää oli niin tukala!

Janina se siellä (:


Loppuun vielä kuvia randomisti, sillä minulla ei oikein ole hajua, missä järjestyksessä tapahtuneet (:. Sellaisia irrallisia kuvia siis tiedossa, mutta lomaan kuitenkin kuuluvia.

On se lomailu rankkaa... Janinan päiväunet

Päällä
Bikinit: Primark
Shortsit: Hollister
Tausta: Sotkuinen hotellihuone

Muistakaa juoda!

Janinan phonen päälystarrat on ihanat!

Pornokadun baarit, joissa tuli käytyä (12) + ranskispaikka

Ruskettuneina ja haikeina palattiin Suomeen. Muutaman päivän olisi tuolla voinut vielä viettää ihan kevyesti, viikko meni hujauksessa niinkuin aina matkaillessa aika meneekin. Toivottavasti rahatilanne on taas kesällä sen verran hyvässä jamassa, että pääsisi taas jonnekin loikoilemaan lämpöön (:.