keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Kömpelyyttä ja sushia

Koska olen nykyään hurjat viisi kertaa viikossa töissä, on mun elämä muuttunut aika ykstoikkoiseksi. Joo näen kavereita, ei musta mikään erakko ole tullut, mutta kaikki aika menee kumminkin kouluun ja töihin. Kaiken tämän lisäksi olisi tietysti ihana nähdä kavereita.
En kertonutkaan toilailuistani taas vaihteeksi. Aivan oikein, en osaa olla telomatta itseäni. Kaikilla ihmisillä sanotaan olevan jokin talentti, no mulla se on ehdottomasti itsensä telominen. Viime viikon maanantaina päätin antaa asfaltille halin, ja kunnon halin annoinkin! Kaikki ansaitaevat kumminkin rakkautta, vaikka se joskus olisikin kovaa...
Koska koulupäivät alkavat ihmeellisiin aikoihin, abi kun olen, päätettiin kävästä Kristan kanssa sushi-lounaalla. Tokyo 55 kutsui ja ah oli niin hyvää! Sushista on tullut jotenkin nyt tosi trendikäs juttu nii nuorten kuin ikäkriisiä kärsivien keski-ikäisten keskuudessa. Puolustuksekseni voin kumminkin sanoa, että itse olen syönyt sushia jo monia vuosia. Rakastan kalaa!! Hehee...
Nyt kumminkin alkaa pian tapahtumaan kaikkea ihanaa, Ruotsin matka (en malta odottaaa!!!!), ihana Inna täyttää 18!!! Ja vielä.... BENKKIS eli penkkarit kutsuu ;) Märsky mallikkaasti osallistui facebookissa järjestettävään kisaan ja voitettiin ilmaiset penkkarikarkit!! Hyvä Märsky, näin säästetään mallikkaasti (:
xoxo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!